Sisaruskatraan nuorimmat voivat samaistua näihin asioihin.

Uutisoimme aiemmin, kuinka tutkimuksen mukaan perheen nuorimmat ovat hauskimpia ja saavat eniten huomiota sekä julkaisimme listauksen asioista, jotka ovat tuttuja perheen esikoisille. Nyt on vuoro käydä läpi asioita nuorimpien näkökulmasta.

Alla on 10 asiaa, jotka ovat tuttuja sisaruksista nuorimmille.

1. Kierrätetyt vaatteet

Nuorimmat saavat pidettäväkseen vanhemmilla sisaruksilla ensin käytössä olleet vaatteet. Näin vanhemmat säästävät ja nuorimmaiset ovat kateellisia, kun vanhemmat sisarukset saavat kaiken uutena.

2. Sama pätee myös leluihin

Ja sitten kun lelut viimein sai käyttöönsä, ne olivat joko kärsineet sisarusten leikeissä tai eivät olleet enää siistejä ja kiinnostavia leluja.

3. Vertailu muihin sisaruksiin

”Ai sait vain 7 oikein 15 kokeessa? Veljesi sai aina paljon parempia tuloksia.” Tämän saattoi kuulla niin vanhempien kuin sisaruksiakin opettaneiden opettajien suusta.

4. Isosisko tai -veli toimi lapsenvahtina

Ja kyseisen sisaruksen mielialasta riippuen ilta oli joko hauska tai yhtä helvettiä.

5. Vanhemmat ottivat opikseen vanhempien lasten kohdalla

Esimerkiksi jos siskosi tai veljesi piti kotibileet, joista aiheutui kaaos, se kostautui kohdallasi niin, ettet saanut koskaan mahdollisuutta pitää itse sellaisia.

6. Riidat sai aina voitettua alkamalla itkeä

Nuorimmaisen ei tarvitse kuin tirauttaa kyyneliä ja vanhemmat toruvat vanhempia sisaruksia; ”Hän on vain pieni! Pitäisihän sinun tajuta toimia paremmin!”

7. Ainoa, joka uskoi joulupukkiin tai ei saanut alkoholia juhlissa

Jossain vaiheessa perheen nuorimmainen on ainoa, jonka kädessä ei ole lasillinen jotain alkoholipitoista esimerkiksi silloin, kun vuosi vaihtuu. Ja samalla tavalla jossain vaiheessa perheen nuorimmainen on ainoa, joka uskoo joulupukkiin, mikä voi myöhemmin tuntua hieman nololta.

8. Ei sympatiaa kokeiden kanssa

”Ai sinulla on valtakunnalliset? No siskosipa tekee yo-kokeita!”

9. Isovanhemmat sanovat sinua ensin kaikkien muiden nimellä

Kyllähän sen ymmärtää, että isovanhemmilla voi helposti mennä sekaisin lastenlasten nimet, etenkin jos niitä on todella paljon. Silti se hieman tympäisee, kun tulee kutsutuksi sisarustensa nimillä ennen kuin kuulee sen oikean nimen.

10. Vanhemmat sisarukset huolehtivat

Nuorimmaisena oleminen ei ole kuitenkaan täysin kamalaa ja epäreilua, sillä isosiskot tai -veljet huolehtivat nuoremmista aina, olivat he minkä ikäisiä tahansa – mikä on aika kivaa.

Lähde: Metro